Glitterkäsidesi, pidä kädet puhtaana!

Glitterkäsidesiä kehtaa pitää pöydällä!

Glitter käsidesi pinkin värisenä.

Olemme niin fiiliksissä, että saimme käsidesin vihdoinkin julkaistua! Olemme suunnitelleet tätä jo pidemmän aikaa, mutta nyt vasta  aika tuntui oikealta. Meidän oli pakko antaa tilanteen hieman rauhoittua, ettei ihmiset tee ikäviä glitterkäsidesin suteen ikäviä päätelmiä.

“Rahastat kuolemalla”

Käsidesin toteutukseen liittyi nimittäin draamaa. Huhtikuun alussa kyselin eräästä yrittäjä -ryhmästä, myykö kukaan Suomessa valmistettua käsidesiä isommissa erissä. Sain vastauksen: “miten kehtaat rahastaa kuolemalla”.

Kyllä vaan, koronan alkuaikoina porukka oli todella kireänä! Löysimme onneksi oikean tavarantoimittajan ja saimme vihdoin pullotkin tehtaalta maahan!

Käsidesi aina mukana keikoilla

Glitter käsidesi tuli meille myyntiin, sillä käsidesi on meillä jatkuvassa käytössä toimistolla ja etenkin glittermeikkikeikoilla. Joten koimme olevan täysin loogista, että teemme myös käsidesistä oman tuotteen.

Ja nimenomaan sellaisen tuotteen, jota haluaa pitää pöydällä (lue: että sitä muistaa käyttää). Käsidesimme  on geelimäinen, joten sitä on helppo käyttää. Käsidesi ei valu käsistä ennen kuin levität sen.

Muistathan kuitenkin ettei käsidesi korvaa käsien pesua. Käsidesi on hyvä ratkaisu silloin kun käsien pesulle ei ole mahdollisuutta.

hopean värinen glitter käsidesi

Tutustu glitterkäsidesiin!

Glitter käsidesillä saat pidettyä hygieniasta parempaa huolta! Ja ei, glitteriä ei tule ulos pullosta muutamia satunnaisia glitter hileitä lukuunottamatta. Jos pulloa on juuri ravistettu, hileitä tulee ulos enemmän.

Värivaihtoehtoina on tällä hetkellä hopea, vaaleanpunainen sekä unicorn mix , eli sekoitus pastellisävyjä! Voit tilata glitterkäsidesiä myös haluamassasi sävyssä!


OSTA KÄSIDESI TÄÄLTÄ!