TÄSSÄ OLEMME ME, GLITTERNISTIT!

GLITTERMEIKIT POLTTAREIHIN TAI YRITYSTAPAHTUMAAN

Glitternisti

Glitternisti on helsinkiläinen ja Suomen ensimmäinen yritys, joka on erikoistunut glitteriin! Teemme glittermeikkejä ja -tatuointeja sekä muita vartalo- ja hiuskoristeluja tapahtumissa, yksityis- ja yritystilaisuuksissa sekä esimerkiksi mainos- tai musiikkivideokuvauksia varten. Glitternistit voi tilata mihin tahansa päin Suomea. Lisäksi myymme glittereitä nettikaupassamme.

Oli sitten kyseessä yrityksesi bileet, lapsesi syntymäpäivät, polttarit tai festari, voit tilata glittertiimin paikalle. Glitterpisteen voi pystyttää lähes mihin tahansa, sillä “vitamin G” -shotteja on tarjoiltu mitä kummallisimmissa paikoissa (esim. leffateatterin naistenvessassa ja junan ravintolavaunussa). Asiakkaan puolesta emme tarvitse oikeastaan muuta kuin pöytätason sekä muutaman tuolin. Kaiken muun glittermeikkailuun tarvittavan tuomme mukanamme. Tarvittaessa voimme myös järjestää tilat glittermeikkailuun.

Glittermeikkien lisäksi teemme muun muassa lettikampauksia, klassisempia meikkejä, kukkaseppeleitä sekä kasvo- ja vartalomaalausta. Yli 30 hengen porukasta löytyy monenlaista osaajaa, joten jos mielessäsi on idea, jonka haluat toteuttaa, ota meihin ihmeessä yhteyttä!


Kenelle glittermeikki sopii?

Glittermeikkaus sopii todella hyvin sekä aikuisten että lastenjuhliin! Lapsille suosittelemme erityisesti glittertatuointeja, jotka löytyvät myös verkkokaupastamme. Jos haussa on jotain erikoisempaa, kuten vartalomaalausta, tai klassisempaa, kuten pikamanikyyri, ole rohkeasti yhteydessä! Keksimme varmasti yhdessä kivan lisän juhliisi.

Kaikista palveluistamme voit lukea lisää alta tai katso lisää infoa KEIKAT –valikosta.

Glittermeikkaus

Glittermeikit sopivat kaikille ja kaikenikäisille. Lapsille voimme tehdä glittertatuointeja, jotka toimivat samoin kun siirtokuvatatuoinnit ja pysyvät iholla muutaman päivän. Festarikansalle tarjoamme glittermeikkien lisäksi myös kasvotimantteja ja muita ihokoristeita, yritysjuhlissa viimeistelemme juhlalookit! Glittermeikit ovat todella kiva ja vieraita yhdistävä lisä kaikenlaisissa tapahtumissa.

Keikat voidaan toteuttaa myös kokonaan biohajoavilla tuotteilla tai esimerkiksi UV –glittereillä ja -maaleilla.

Kasvo- & vartalomaalaus

Halloween horrorit, perhoskuvat poskille, UV -reivikoristeet ja kokovartalomaalaukset glittereillä, tai ilman!

Glitternistin palveluihin kuuluu kaikki vartalokoristelut sekä vaativammatkin erikoismeikkaukset.

Lisää infoa kasvo- ja vartalomaalauksista tai lookbookin voit tilata täältä!

Lettibaari & kampaukset

Who does not love braids!? Viime aikojen festarihitin, eli lettibaarin voi tilata nyt myös yritys- ja yksityistapahtumiin. Letit ja kampaukset voidaan koristeilla glittereillä, helmillä, simpukoilla, tms.

Kauttamme onnistuu myös perinteisemmät juhla- ja pikakampaukset!

Lisää infoa tai lookbookin voit tilata täältä!

Pika- & klassinen meikkaus

Glitternisteihin kuuluu useampikin ammattimaskeeraaja, joten teemme myös pika- ja klassista meikkausta! Glittereillä tai ilman!

Lisää infoa tai lookbookin voit tilata täältä!

Face Florals

Etsitkö tapahtumaasi jotain uutta ja todella erikoista? Face Floralsit ovat aitoja prässättyjä kukkia, joilla saamme tehtyä käsittämättömän upeita luomuksia vieraittesi kasvoille. Näitäkin voi yhdistää gliltteriin 🙂

Lisää infoa tai lookbookin voit tilata täältä!

Glittertatuoinnit

Glittertatskat ovat todellinen lastenjuhlien hitti! Kauttamme voit tilata custom -tatuointisapluunat, jotka suunnittelemme ja toteutamme toiveittesi mukaisesti!

Lisää infoa kasvo- ja vartalomaalauksista tai lookbookin voit tilata täältä!

UV GLITTERIT & UV MAALAUS

UV glittereillä ja kasvomaalauksilla saat luotua iltabileisiin erityisen tunnelman! Kuvat LUX Helsinki -tapahtumasta, yhteistyökumppanina OP.

KUKKASEPPELEET & -WORKSHOP

Kukkaseppele workshop on super kivaa tekemistä kun tarvitset asiakas-, työ- tai vaikka polttariporukalle ikimuistoista aktiviteettia!

Kukkaseppele workshopissa jokainen osallistuja saa tehdä itselleen kukkaseppeleen tai vaikka kukkaisen rintakoristeen.

Glitternistin tarina

Glitternistin perustaja Tiina Hakala.

En tiedä miksi, mutta kaikki kimaltava on tehnyt minut aina todella onnelliseksi! Kimaltavalla en tarkoita niinkään kalliita asioita, vaan juttuja jotka saa silmissä säihkymään! Kun tilasin ensimmäiset kosmetiikkaglitsut uuden vuoden juhliin sitten lapsuusaikojen, huomasimme kaveriporukassa miten paljon glittermeikit tuottivat iloa ja antoivat ihmisille itseluottamusta. Se oli todella outoa, mutta niin ihanaa. Siinä kohtaa ystäväni kysyi, miksen alkaisi tekemään glittermeikkausta työkseni (kiitos ja pus Onalle!).

Arkimeikin hoidan kolmella tuoteella, mutta silloin kun on edes pieni mahdollisuus koristautua, niin glitterarkku aukeaa!” – Tiina Hakala

Glitternisti sai alkunsa vuoden 2015 uuden vuoden bileissä, johon yrityksen perustaja Tiina Hakala tilasi kosmeettisia glittereitä. Glitternistin instagram-tili (jota pidetään g-nisteilyn virallisena syntymäpäivänä) avattiin toukokuussa 2016 ja ensimmäinen virallinen keikka oli Beyonce -bileissä saman vuoden kesäkuussa. Syksyllä 2017 glitternistiläisiin kuuluu lähes 40 mimmiä ympäri Suomen.

 

 

Hile-asiaa? Ota yhteyttä!

THIS IS (SOME OF) US